Nuorten pahoinvointi Suomessa – tilastot, vertailut ja vaikutukset tulevaisuuteen sekä omakohtaisia kokemuksia kriisiauttamisesta

Osa 1: Nuorten hyvinvointi vuonna 2025

Nuorten hyvinvointi on noussut huolenaiheeksi Suomessa. Viimeaikaiset tutkimukset ja tilastot osoittavat, että suomalaisnuorten pahoinvointi on lisääntynyt monilla mittareilla. Kansainväliset vertailut antavat saman suuntaisen viestin: Suomi ei enää sijoitu kärkimaiden joukkoon nuorten hyvinvoinnissa kuten aiemmin. Tässä katsauksessa tarkastellaan tuoreita tilastoja ja vertailuja nuorten hyvinvoinnista sekä asiantuntijoiden arvioita siitä, mitä seurauksia jatkuvalla nuorten pahoinvoinnilla voi olla Suomen tulevaisuudelle – erityisesti työvoiman saatavuuteen, parisuhteisiin ja perheellistymiseen sekä syntyvyyteen. Kaikki havainnot perustuvat tutkimuksiin ja virallisiin lähteisiin.

Osassa 2 on käytännön esimerkki siitä mitä kriisiauttajan tekemä vapaaehtoistyö on Sekasin-chatissä ja Kriisipuhelimessa.

Kansainväliset vertailut: nuorten hyvinvointi romahtanut

YK:n lastenjärjestön UNICEF julkaisi toukokuussa 2025 laajan vertailun, jossa arvioitiin lasten ja nuorten kokonaisvaltaista hyvinvointia 43 vauraassa maassa (EU- ja OECD-maat). Suomen sijoitus putosi kärkiviisikosta sijalle 17 tässä vertailussa . Vielä edellisessä, vuonna 2020 julkaistussa vastaavassa raportissa Suomi oli sijalla 5, mutta nyt peräämme jäi kymmenkunta maata. Vertailun kärjessä olivat Alankomaat, Tanska ja Ranska, kun taas heikoimmin menestyivät Turkki ja Chile . Tulokset ovat pysäyttäviä ottaen huomioon, että Suomea on perinteisesti pidetty hyvän lapsuuden ja nuoruuden mallimaana.

Mistä sijoituksen romahdus johtuu? UNICEF-raportti analysoi lasten hyvinvointia kolmessa pääteemassa: mielenterveys, fyysinen terveys ja elämäntaidot . Suomen tulokset heikkenivät merkittävästi kolmella mittarilla kuudesta verrattuna vuoden 2020 tilanteeseen . Erityisesti nuorten itsemurhien määrät, lasten ylipaino ja oppimistulokset olivat mittareita, joissa Suomi otti takapakkia . Esimerkiksi oppimistuloksissa Suomi on menettänyt kansainvälistä kärkiasemaansa, ja lasten ylipaino on yleistynyt. Positiivista kehitystä löytyi vain yhdeltä osa-alueelta: lapsikuolleisuus (pienet lapset) on entisestään vähentynyt Suomessa . Sen sijaan lasten ja nuorten koettu elämäntyytyväisyys pysyi suunnilleen ennallaan – joskin elämäntyytyväisyys on monissa maissa laskussa pandemian jäljiltä .

UNICEF-tutkimuksen viesti on selvä: ”Tämän tutkimuksen mittareilla Suomea ei voi pitää lasten hyvinvoinnin mallimaana”, toteaa Suomen UNICEFin asiantuntija Sanna Koskinen . Maailman onnellisimman maan titteli (Suomi on ollut YK:n onnellisuusraportin kärjessä useita vuosia) ei valitettavasti heijastu lasten ja nuorten hyvinvointiin. Kokonaisuutena lasten hyvinvointi on kääntynyt laskuun monissa rikkaissa maissa koronapandemian jälkeen , ja Suomi kuuluu nyt niihin maihin, joissa lasku on ollut selvästi havaittavissa.

Synkät itsemurhatilastot nuorten osalta

Yksi keskeinen tekijä, joka heikensi Suomen sijoitusta UNICEF-vertailussa, on nuorten lisääntyneet itsemurhat. Suomen luvut ovat kansainvälisesti poikkeuksellisen korkeat: 15–19-vuotiaiden itsemurhakuolleisuudessa Suomi sijoittui vertailussa kolmen heikoimman maan joukkoon . Toisin sanoen suomalaisnuorten itsemurhien määrä on OECD- ja EU-maiden korkeimpia. Tämä on vakava hälytyssignaali. Kansainvälisesti itsemurha on noussut jo nuorten neljänneksi yleisimmäksi kuolinsyyksi 15–19-vuotiaiden ikäryhmässä , ja Suomessa nuorten itsemurhien kasvutrendi on erityisen huolestuttava.

Tilastot konkretisoivat ongelman laajuuden. Vuoden 2022 tietoihin perustuen UNICEF-raportti toteaa, että nuorten itsemurhien määrä kasvoi Suomessa (samoin kuin 16 muussakin maassa) neljässä vuodessa . Mielenterveysongelmat nuorilla ovat ylipäätään yleistyneet: Valtion nuorisoneuvoston tuore Katsaus nuorten hyvinvointiin 2023 raportoi, että joka viides yläkoululainen kärsii kohtalaisesta tai vakavasta ahdistuksesta, ja lukioikäisillä osuus on 22 %. Lisäksi korkeakouluopiskelijoista peräti joka kolmas ilmoittaa kokevansa ahdistus- tai masennusoireita . Taustalla vaikuttavat monet tekijät, kuten pandemia-ajan sosiaalinen eristäytyminen, taloudellinen epävarmuus sekä maailmantilanteen aiheuttama huoli.

Nuorten itsemurhien lisääntyminen näkyy konkreettisesti auttavien palveluiden arjessa. Esimerkiksi Sekasin-chat (matalan kynnyksen kriisipalvelu nuorille) on raportoinut, että vuoden aikana itsetuhoisissa kriiseissä apua hakevien nuorten yhteydenotot ovat kaksinkertaistuneet . Moni nuori kertoo kokevansa, ettei elämällä ole tarkoitusta tai ettei apua ole saatavilla silloin kun sitä tarvitaan . Nämä viestit korostavat, että avun tarve on akuutti. Mielenterveysammattilaiset vaativatkin pikaisia toimia: nuorten mielenterveys- ja päihdepalveluiden resursseja on lisättävä ja hoitoonpääsyä nopeutettava . Myös päättäjät ovat havahtuneet – esimerkiksi Suomessa on suunnitteilla hoitotakuun kiristäminen koskemaan myös mielenterveyspalveluja, jotta apua saisi jatkossa viikon sisällä avun hakemisesta.

Yhteenvetona tilannekuvasta voidaan todeta, että nuorten mielenterveyden kriisi on Suomessa todellinen. Se ei kuitenkaan ole vain inhimillinen tragedia, vaan sillä on myös laajempia yhteiskunnallisia seurauksia. Seuraavaksi tarkastelemme, mitä vaikutuksia jatkuvalla nuorten pahoinvoinnilla voi olla Suomen tulevaisuuteen kolmella keskeisellä alueella.

Vaikutukset Suomen tulevaisuuteen

Nuorten pahoinvoinnin pitkittyessä vaikutukset säteilevät laajalle yhteiskuntaan. Asiantuntijat varoittavat, että jos nykyinen kehitys jatkuu, vaikutukset työelämään, perhe-elämään ja väestökehitykseen voivat olla merkittäviä. Alla on koottu keskeiset näkökulmat tutkimusten ja asiantuntija-arvioiden pohjalta:

Työvoiman saatavuus

Heikentyvä mielenterveys uhkaa nuorten osallistumista työelämään jo varhaisessa vaiheessa. Tuoreiden tilastojen mukaan mielenterveyssyyt ovat merkittävä nuorten työkyvyttömyyden aiheuttaja. Esimerkiksi vuonna 2022 noin 100 000 suomalaista oli yli 10 päivän sairauspoissaololla mielenterveyden häiriöiden takia – heistä 40 % alle 35-vuotiaita . Samaan aikaan työkyvyttömyyseläkkeelle siirtyy jatkuvasti nuoria aikuisia mielenterveysongelmien vuoksi: pelkästään vuonna 2023 lähes 2 500 alle 30-vuotiasta jäi työkyvyttömyyseläkkeelle mielenterveyssyistä, mikä tarkoittaa lähes seitsemää nuorta joka ikinen päivä . Nämä nuoret menettävät mahdollisuuden opiskella, työllistyä ja elää itsenäistä elämää, ja samalla yhteiskunta menettää työpanosta tulevaisuuden tekijöiltä.

Suomen väestö ikääntyy nopeasti ja monilla aloilla on jo huutava työvoimapula. Siksi jokaisen nuoren panosta tarvittaisiin. Kuten kansanedustaja Niina Malm on todennut, ”meillä ei ole varaa siihen, että nuoret eivät uupumuksen ja masennuksen vuoksi saa opintojaan loppuun ja pääse kiinni työelämään” . Työurien ulkopuolelle putoaminen nuorena tulee pitkällä aikavälillä kalliiksi sekä yhteiskunnalle että inhimillisesti. Mikäli nuorten pahoinvointi jatkuu nykyisellä tasolla tai pahenee, Suomen työvoiman tarjonta voi kaventua entisestään. Tämä voisi tarkoittaa mm. kasvavaa tarvetta työperäiselle maahanmuutolle paikkaamaan kotimaisen työvoiman vajetta, sekä lisääntyviä sosiaali- ja terveysmenoja nuorten syrjäytymisen ja työkyvyttömyyden vuoksi. Nuorten hyvinvointiin panostaminen nähdäänkin sijoituksena tulevaan työvoimaan: hyvinvoiva nuori jaksaa opiskella, työllistyy paremmin ja pysyy työelämässä pidempään .

Parisuhteet ja perheellistyminen

Nuorten mielenterveys ja yleinen hyvinvointi heijastuvat myös ihmissuhteisiin. Tutkijat ovat nostaneet esiin, että nykyajan epävarmuus ja paineet vaikeuttavat nuorten aikuisten pysyvien parisuhteiden muodostamista. Yliopistonlehtori Rasmus Mannerström on todennut, että identiteetin muodostaminen on nyky-yhteiskunnassa entistä vaativampaa ja monella nuorella aikuisella jatkuva epävarmuuden ja keskeneräisyyden kokemus hallitsee mielenmaisemaa. Tällaisessa tilanteessa pysyvän parisuhteen luominen on vaikeaa, mikä heijastuu myös lasten hankkimiseen . Toisin sanoen, kun nuoret kokevat olonsa epävarmoiksi itsestään ja tulevaisuudestaan, kynnys sitoutua pitkäaikaisiin ihmissuhteisiin nousee.

Nuorten tulevaisuudenuskon heikentyminen on osa tätä ongelmavyyhtiä. Helsingin yliopiston professori Katariina Salmela-Aro on tuonut esiin, että nuorten pahoinvointi on lisääntynyt ja usko tulevaan heikentynyt – kehitys, jota koronapandemia pahensi entisestään. Jos tulevaisuus näyttäytyy nuorille epävarmana tai pelottavana, he eivät välttämättä uskalla suunnitella perheen perustamista . Parisuhteiden lykkääntyminen tai kariutuminen nuorten aikuisten keskuudessa kytkeytyy näin suoraan perheellistymiseen. Usein lapsia kyllä haluttaisiin, mutta nuoret kokevat tiellä olevan yhä enemmän esteitä – olivat ne sitten taloudellisia, urahaaveisiin liittyviä tai henkiseen jaksamiseen kytkeytyviä tekijöitä. Tuloksena perheen perustaminen siirtyy myöhäisempään ikään tai jää kokonaan toteutumatta osalla väestöä.

Syntyvyys

Suomen syntyvyys on jo valmiiksi ennätyksellisen alhaisella tasolla, ja nuorten pahoinvoinnin pitkittyminen voi pitää tämän trendin ennallaan tai jopa pahentaa sitä. Tilastokeskuksen mukaan vuoden 2023 kokonaishedelmällisyysluku oli vain 1,26, mikä on matalin arvo koko kirjatun historian aikana . Tämä tarkoittaa, että ilman muutosta väestökehitykseen Suomen väkiluku kääntynee laskuun pitkällä aikavälillä, ja ikärakenteen vinouma (ikääntyviä paljon, nuoria vähän) syvenee.

Asiantuntijat näkevät yhteyden nuorten hyvinvoinnin ja syntyvyyden välillä. Työterveyslaitoksen Demography Talks -tapahtumassa vuonna 2024 todettiin, että nuorten aikuisten psyykkinen hyvinvointi vaikuttaa perheen perustamispäätöksiin – heikko hyvinvointi voi olla osaltaan selittämässä viimeaikaista syntyvyyden vajoamista . Toisin sanoen, jos merkittävä osa nuorista aikuisista voi henkisesti huonosti, perheen perustaminen lykkääntyy tai jää toteutumatta. Tämä voi johtua esimerkiksi siitä, ettei koeta riittävää voimavaraa vanhemmuuteen, pelätään tulevaisuuden epävarmuutta tai ei löydetä kumppania vakiintuneen parisuhteen puuttuessa.

On tärkeää huomata, että syntyvyyden lasku on monisyinen ilmiö, johon vaikuttavat myös mm. koulutus- ja työelämävalinnat, arvomaailman muutokset sekä taloudelliset tekijät. Kuitenkin nuorten hyvinvoinnin paraneminen voisi osaltaan madaltaa kynnystä hankkia lapsia. Mikäli nuorten tulevaisuudenusko saadaan palautettua ja mielenterveysongelmien kasvu taitettua, nuoret aikuiset uskaltanevat helpommin tarttua vanhemmuuteen. Muussa tapauksessa riskinä on, että ennätysmatalasta syntyvyydestä tulee pysyvä olotila. Tämä skenaario aiheuttaisi pitkällä aikavälillä mm. huoltosuhteen heikkenemistä, kun työssäkäyvien nuorempien sukupolvien määrä ei riitä kattamaan kasvavan eläkeläisväestön tarvitsemaa hyvinvointipalvelujen rahoitusta . Väestörakenteen muutos vaikuttaa myös aluekehitykseen: esimerkiksi koululuokkien koot pienenevät ja joillain alueilla nuorten vähyys voi johtaa palvelujen supistuksiin, mikä taas voi edelleen heikentää lapsiperheiden halukkuutta asettua kyseisille alueille.

Huolen kääntäminen teoiksi

Sekä tilastot että asiantuntija-arviot maalaavat saman kuvan: nuorten pahoinvointi on vakava yhteiskunnallinen haaste, joka voi heijastua Suomen tulevaisuuteen monin negatiivisin tavoin. On kuitenkin tärkeää korostaa, että tämä kehitys ei ole väistämätön. Asiantuntijat peräänkuuluttavat päättäjiltä ja koko yhteiskunnalta toimia tilanteen korjaamiseksi. Nuorten mielenterveyspalveluihin panostaminen, ennaltaehkäisevät toimet kouluissa ja oppilaitoksissa, sekä nuorten osallisuuden tukeminen ovat keinoja, joilla suuntaa voidaan kääntää .

Kuten UNICEF Suomen Sanna Koskinen muistuttaa, ”hyvä lapsuus jokaiselle lapselle on paras mahdollinen investointi koko Suomen tulevaisuuteen” . Jos nuoret saavat kasvaa ja astua aikuisuuteen terveinä ja toiveikkaina, Suomi hyötyy siitä monella tasolla: työmarkkinoille riittää tekijöitä, uusia perheitä perustetaan ja lapset saavat turvallisen kasvuympäristön. Nuorten hyvinvoinnin edistäminen nyt on siis avainasemassa, jotta voimme ehkäistä työvoimapulaa, tukea perheiden muodostumista ja vakauttaa väestönkehitystä tulevina vuosikymmeninä. Tämä edellyttää tutkimusperustaisia päätöksiä, riittäviä resursseja mielenterveystyöhön ja nuorten äänen kuulemista – mutta panostus kannattaa, sillä kyse on Suomen seuraavan sukupolven ja koko yhteiskunnan kestävästä tulevaisuudesta.

Osa 2: Kriisiauttajan näkökulma

Seuraavaksi empiiristä kokemustani Sekasin-chatissä ja Kriisipuhelimessa päivystäjänä toimimisesta. Teksti on kirjoitettu vuodenvaihteessa 2022.

Useimmiten Sekasin-chattiin tai kriisipuhelimeen yhteydenottajan paha olo syntyy siitä, että ihminen miettii pelkotekijää tai jotain pahaa oloa aiheuttavaa asiaa oman päänsä sisällä. Tällöin sisäinen maailma muuttuu hallitsevaksi ja ulkoinen maailma alkaa tuntua ahdistavalta. Pitkään jatkuessaan tietoisessa mielessä olevat asiat voivat muuttua tiedostamattomaksi, jolloin pahan olon lähdettä ei välttämättä edes tiedosta.

Mikäli tiedostaa pahaa oloa aiheuttavia tunnetiloja, on tunteiden reflektointi toisen ihmisen kanssa helpompaa ja tärkeää, mutta jos ei ole toista ihmistä, jolle puhua, niin silloin Sekasin-chat ja kriisipuhelin ovat paikkoja, joihin ihmiset voivat tulla tunteitaan reflektoimaan. Molemmissa pyritään normalisoimaan tunteita kertomalla asiakkaalle, että on normaalia tuntea esimerkiksi ahdistusta, se kyllä menee ohitse. Samoin itsetuhoisten ajatusten osalta kerrotaan niiden olevan yleisiä, mutta mikäli asiakkaalla on konkreettinen suunnitelma, tekotapa ja aika milloin hän aikoo itsensä tappaa, pitää asiaan suhtautua tällöin erittäin vakavasti ja pyrkiä käyttämään kaikki keinot itsetuhon ehkäisyyn.

Mikäli auttaja reflektoi ja ylläpitää ainoastaan asiakkaan pahaa oloa aiheuttavien tunnetilojen käsittelyä, asiakkaan tila ei välttämättä parane. Eli ratkaisukeskeisyys ei välttämättä johda ratkaisuihin. Tästä johtuen, itsetuhoisten, ahdistuneiden ja pahaa oloa kokevien kohdalla halusin kokeilla sellaista positiivisen psykologian metodia, että jossain hyvinkin vaikeassa hetkessä kysyin asiakkaalta, onko heillä jokin positiivinen muisto. Esimerkiksi syyslomaviikolla saatoin kysyä onko jotain kivaa tapahtunut loman aikana. Mikäli asiakas kykeni muistamaan jonkin positiivisen asian, siirsin keskustelun tarkoituksella positiiviseen asiaan. Tämä johti lähes poikkeuksetta ahdistuksen ja pahan olon lievittymiseen ja usein asiakkaat keskustelun lopulla naureskelivat, miten heidän yhteytensä alussa ilmaisema paha olo ottikin niin suuren vallan heidän mielessään.

Asiakkaan kohtaaminen on mukaan sellaista inhimillistä vuorovaikutusosaamista, johon liittyy kyky vastavuoroiseen, ideoivaan kommunikaatioon asiakkaan, hänen läheistensä tai toisten ammattilaisten kanssa. Asiantuntijan tulee pystyä reflektoimaan omaa osaamistaan vahvuuksineen ja heikkouksineen, samalla antaen asiakkaan äänen kuulua. Tässä prosessissa tärkeintä on dialogisuus, jolla tarkoitetaan sitä, että kyse ei ole pelkästä keskustelusta, vaan sellaisesta ajatustenvaihdosta, joissa pyritään löytämään yhteistä ymmärrystä, joka auttaa asiakasta (Mönkkönen, K. 2018.)

Tunteiden sanoittaminen ja normalisointi

Dialogisuuden ja yhteisen ymmärrykseen suhteen Sekasin-chatissa asiakkaat kohdataan tuntemattomina pelkän tekstinvaraisen kommunikaation avulla. Tekstinvarainen kommunikaatio rajoittaa vuorovaikutusta verrattuna puheeseen, tai läsnä olevaan kommunikaatioon, sillä teksti ei välitä tunteita siten kuin kasvonilmeet, äänenpainot ja muut läsnä olevan tilanteen tekijät. Tarkemmin siitä miten digitalisaation avulla ei voida välittää kaikkia tunnetiloja opinnäytteessäni.

Auttaja joutuu tekemään valtavasti kogntiivista kapasiteettia vaativaa työtä prosessoidessaan niitä tunteita, joita asiakas pyrkii omalla tunteiden sanoituksellaan kertomaan. Samaan aikaan päivystäjän pitää adaptoitua teksteillään asiakkaan ymmärryksen tasolle, eli pyrkiä ymmärtämään miten asiakas voisi sanoituksen ymmärtää ja pyrkiä normalisoimaan tunteita.

Asiakkaan ymmärtämä taso saattaa vaihdella sen mukaan, milloin asiakas on syntynyt ja mitä hän on elämässään kokenut. Nuori voi puhua lähtevänsä skuuttaamaan, joka ei välttämättä kerro vanhemmalle päivystäjälle mitään. Tällöin on tärkeää kysyä mitä nuori tarkoittaa skuuttaamisella. Samalla tavalla vanhempien asiakkaiden kanssa pitää pohtia miten asiat tulee esittää, jotta päivystäjä tulee ymmärretyksi.

Luottamuksen rakentumisesta

Keskeistä dialogisen yhteyden saavuttamisessa on Mönkkönen, K. (2018) mukaan luottamuksen syntyminen. Sitä edesauttaa sekä Sekasin-chatin että kriisipuhelimen anonymiteetti. Asiakas ei menetä kasvojaan tuodessaan esille asian, joka voi hänestä tuntua häpeälliseltä, ahdistavalta tai pelottavalta. Läsnä olevassa tilanteessa asiakas saattaisi kaunistella tilannetta, eikä toisi todellista asiaansa esille laisinkaan. Sekasin-chatissä toiset asiakkaat aloittavat heti kertomaan ongelmistaan, jonka vuoksi he ovat tulleet Sekasin-chattiin, mutta toiset saattavat käydä pitkänkin keskustelun ennen kuin aloittavat kertomaan todellisista ongelmistaan, kuten perheväkivallasta, itsetuhoisuudesta tai muusta vastaavasta. Osa asiakkaista tarvitsee siis pidempään empaattista läsnäoloa luottamuksen tunteen saavuttamiseksi kuin toiset.

Asiakastilanteen voi nähdä myös ohjaustilanteena. Se on Mönkkönen, K. (2018) mukaan tilanne, jossa päivystäjä asettuu asiakkaan palvelukseen ja tarjoaa hänelle aikaa ja läsnä olevaa huomiota siten, että asiakas kokee tulleensa kuulluksi. Kuulluksi tuleminen vaatii hänen mukaansa siis aitoa läsnäoloa ja huomion antamista asiakkaalle, joka rohkaisee asiakasta kertomaan vaikeuksistaan ja henkilökohtaisista asioistaan vapautuneesti. Tästä syntyvä kunnioittava ilmapiiri voimaannuttaa asiakasta ja mahdollistaa asiakkaan voimavarojen löytymisen. Keskustelussa käydään läpi erilaisia asiakkaan esille tuomia ratkaisuvaihtoehtoja ja päivystäjä vahvistaa niitä asiakkaan toimintakyvyn näkökulmasta.

Sekasin-chatissa ja kriisipuhelimessa minä unohdin ohjaustilanteen merkityksen valitettavan usein. Kuuntelin kyllä asiakasta, mutta tarjosin myös liian usein vaihtoehtoja, kuten omahoito-oppaita, tai kerroin mahdollisia syitä, miksi oletan asiakkaan tuntevan jollain tavoin. Esimerkiksi tunnistaessani asiakkaan olevan kriisissä, kerroin asiakkaalle kriisin eri vaiheista ja miksi asiakas saattoi tuntea vihaa, tai miksi ajatukset olivat niin sekavat. Tätä kautta saatoin tuoda asiakkaalle ymmärrystä omasta tilastaan ja luoda uskoa siitä, että tila menee kyllä ohi aikanaan. Tähän toimintatapaan vaikuttaa ehkä se, että minulla on valtava kokemusperäinen ja teoreettinen tietovarasto elämän eri osa-alueista, mukaan lukien aikuiskasvatustieteen, psykologian perus- ja aineopinnot.

Toisaalta tietämykseni edesauttoi ongelmien syvällisemmän läpikäymisen, ja asiakkaat antoivat lähes poikkeuksetta hyvää palautetta siitä, että he saivat minulta uusia näkökulmia ongelmiinsa, mutta jälkikäteen ajatellen sellaiset ratkaisut olisivat olleet parhaita, jotka ihminen kokee keksineensä itse. Tämä vastaa Mönkkönen, K. (2018) tarkoittamaa dialogia ja ohjaustilannetta. Toisin sanoen, vaikka tietäisi ratkaisun johonkin asiaan, ei kannata kertoa ratkaisua, vaan johdatella asiakkaan ajatusprosesseja siihen suuntaan, että hän itse keksii ratkaisun. Tällöin asiakkaalle synty tunneside valittuun ratkaisuun ja hän motivoituu ratkaisun edellyttämiin toimiin. Ongelma tällaisessa lähestymistavassa on tunnistaa asiakkaan käsitemaailma ja aiheen ymmärrys, sillä esimerkiksi tunteena ahdistus voi tarkoittaa eri asioita eri ihmisille.

Ammattieettisiä näkökulmia

Päivystäjänä toimivan on hyvä ymmärtää sosiaali- ja terveysalan ammattieettiset ohjeet ja periaatteet, jotka tarkoittavat Mönkkönen, K. (2018) mukaan sosiaalialalla sitä, että perimmäinen tarkoitus on heikko-osaisten ja muuten apua tarvitsevien tukeminen. Hän korostaa sosiaalialan ammattieettistä ohjeistoa, jossa tärkeimpänä tunnustetaan ihmisarvot ja ihmisoikeudet, itsemääräämisoikeuden kunnioittaminen, osallisuuden edistäminen, yksilön kokonaisvaltainen huomioiminen voimavaroineen ja sosiaalinen oikeudenmukaisuus.

Näistä erityisesti itsemääräämisoikeuden kunnioittaminen tulee Sekasin-chatissä tietyllä tapaa rumasti esille sellaisissa tapauksissa, joissa asiakas on aikuinen itsetuhoinen, esimerkiksi viillellyt ranteensa auki, eikä hän halua apua. Tällaisissa tapauksissa asiakkaalle ei voida tehdä mitään, päivystäjän on kunnioitettava ihmisen oikeutta tappaa itsensä ja hyväksyä kohtaamistilanteen rajallisuus.

Asiakastilanteen eettinen pohdinta

Itsetuhoisia kohtaamisia on sattunut kohdalleni useampia ja ne olivat tunteellisesti niitä kaikista voimakkaimpia ikäviä tunteita nostattaneita tilanteita. Purkukeskusteluiden ja työnohjauksen avulla tilanteisiin oppii suhtautumaan siten, että ymmärtää auttamisen rajallisuuden ja sen mitä voi ja mitä ei voi Sekasin-chatissä tai kriisipuhelimessa tehdä. Ajan mittaan tunteisiin tottuu ja kun huomaa suhtautumisen itsetuhoisiin muuttuneen, epäilee aluksi sitä, että kyynisyys on ottanut vallan, mutta todellisuudessa kyse on normaalista ammatillisesta kehittymisestä ja psykologisten suojamekanismien paranemisesta. Kyynisyyttä se olisi silloin, jos ei voisi olla tilanteessa empaattinen eikä välittäisi mitään itsetuhoisista.

Sokraattinen dialogi avoimien kysymyksien ytimessä

Sekä Sekasin-chatin että kriisipuhelimen koulutusmateriaalien ja Mönkkönen, K. (2018) mukaan asiakkaan voimavaroja tai ratkaisuja ongelmiin voidaan edesauttaa käyttämällä avoimia kysymyksiä. Mönkkönen, K. (2018) mukaan avoimet kysymykset alkavat usein sanoilla mitä, mikä, missä, milloin, miten, kuka. Avoimien kysymysten käyttö voidaan katsoa juontavan juurensa sokraattisesta dialogista, jota kutsutaan myös kätilöintimenetelmäksi (maieutikos).

Sokraattista dialogia hyödyntäen päivystäjä voi ikään kuin opettaa asiakasta ajattelemaan asiaansa itse. Tällaisia kysymyksiä voivat olla esimerkiksi ”Mitä ajattelet siitä?”, ”Mitä se merkitsee sinulle?”, ”Mitä mielessäsi liikkui?”, ”Mikä puhuu tuon ajatuksen puolesta?”, ”Millä muulla tavalla voisit ajatella tuosta asiasta?”, ”Jos tuo olisi totta, mitä se merkitsisi sinulle?”, ”Mitä muuta ajattelet?”, ”Miten selität tuon?”, ”Mitkä ovat valintasi hyödyt ja haitat?”, ”Miten ymmärrät tuon asian?”, ”Miten aiemmin olet menetellyt vastaavassa tilanteessa?” jne. Sokraattisen dialogin työkalu on siis kahdenkeskinen ajatusten vaihto, joihin liitetään ajatusten perusteleminen, lisäkysymysten esittäminen, esitettyjen perusteluiden tutkiminen ja käsitteiden avaaminen.

Avoimien kysymysten vastakohta ovat suljetut kysymykset, joihin voi vastata joko kyllä tai ei. Esimerkiksi ”olenko oikeassa?”, ”teitkö todella niin?”. Suljettujen kysymysten ongelma on se, että ne passivoivat asiakasta ja tuottavat asiantuntia-kuuntelija-asetelman, joka ei välttämättä johda keskustelua eteenpäin.

Persoonallisuustekijät luotettavan ja avoimen ilmapiirin rakentumisessa

Itsereflektion näkökulmasta, olettaisin, että persoonallani on jotain tekemistä sen suhteen, miten hyvin saan ihmiset avautumaan ja tuntemaan olonsa turvalliseksi. Tämä tulee esille myös arjessani, sillä monet sanovat, että olen hyvä ja rauhallinen kuuntelija. Persoonallisuustekijöitä olen joskus pohtinut ja mielestäni olen perinyt hyvät geenit, omannut sopivan kasvuympäristön ja mahdollisuudet, jotka ovat Metsäpelto R-L ja Feldt, T. (2015) mukaan tärkeimmät persoonallisuutta muokkaavat tekijät. Monet kuvaavat minua ulospäin suuntautuneena, joka Pulkkinen, L. (2015) mukaan on aloitteellisen temperamentin tuottamaa, kuvaa energisyyttä, sosiaalisuutta ja ilmaisukykyä. Persoonassani on myös tunnollisuutta ja tehtäväkeskeistä itsehallintaa, tarkkaavaisuutta ja sitkeyttä, mutta ehkä eniten myönteisyyttä, joka ilmenee avuliaisuutena, hoivaavuutena ja pyrkimyksenä ylläpitää tasapainoisia suhteita toisiin ihmisiin. Olen myös avoin uusille kokemuksille ja innokas ja nopea oppimaan uutta. Samalla nämä ovat myös heikkouksiani, joita toiset ihmiset voivat pyrkiä käyttämään hyväkseen.

Genetiikan suhteen olen pohtinut mistä olen perinyt mitäkin ominaisuuksia. Olen perustanut vuonna 2009 Hiltunen DNA-projektin (Hiltunen, 2021) ja tehnyt aikoinaan valtavasti sukututkimusta. Vaikuttaisi siltä, että tietyt empatiaan liittyvät käyttäytymistavat olen perinyt ja oppinut äitini puolelta, jossa keskeisin vaikuttaja on ollut Impilahden kirkkoherra Siggo Qvist (myöhemmin Frondelius) ja lojaalisuuteen ja oikeudentuntoon liittyvät tekijät isäni kautta Hiltusista.

Sekä Sekasin-chatissä että kriisipuhelimessa ei anneta terapiaa, eikä asiakkaan psykologista tilaa välttämättä tarvitse ymmärtää, mutta miestäni psykologian osaamisesta ei ole haittaa etenkään silloin, jos asiakas haluaa kysyä jotain tilanteestaan, diagnoosistaan tai muutoin keskustella aiheesta tai mikäli asiakas pyytää esimerkiksi omahoito-ohjeita. Tästä syystä katson tarpeelliseksi käsitellä tässä raportissa hieman psykologisia taustatekijöitä parista keskeisimmästä havaitsemastani seikasta.

Itsetuhoisuudesta

Suoraan itsetuhoon liittyvät itsemurha-ajatukset, niiden yritykset ja itsemurhat. Epäsuoraan itsetuhoon liittyvät tiedostamattomat yksilön terveyttä ja hyvinvointia uhkaavat riskinotot, joiden toistuminen lisää kuoleman todennäköisyyttä. Itsemurha-ajatukset ennakoivat itsemurhaa ja ne voivat olla hetkellisistä jäsentymättömistä ajatuksista aina pitkällisiin ja yksityiskohtaisiin itsemurhasuunnitelmiin. Itsemurha-ajatuksia omaavalla on psyykkistä huonovointisuutta, neuvottomuutta, ärtymystä tai toivottomuutta. Itsemurha-ajatusten esilletuonti on avunpyyntö, johon tulee vastata välittömästi. Itsemurhayrityksessä itsemurha-ajatukset ovat johtaneet itsemurhaan tähtääväksi toiminnaksi johon poikkeuksena impulsiivisen yksilön kohdalla kyse voi olla mielijohteesta, vahingosta tai muusta vastaavasta. Itsemurhayritykseksi voidaan laskea kaikki itsemurhaan viittaavat teot, kuten tyhjällä aseella ohimoon osoittaminen, vaikka niihin ei sisältyisi selkeää kuolemanpyrkimystä tai fyysistä vauriota. Itsemurha on teko, jonka oikeuslääkäri määrittelee yksilön itsensä tekemäksi, tai yksilö on tiennyt tai uskonut teon voivan johtaa yksilön kuolemaan. (Lönnqvist, Henriksson, Isometsä ja Marttunen 2012, 501–502.)

Itsemurhaan johtavat tekijät liittyvät yksilön ominaisuuksiin, kuten psyykkiseen ja fyysiseen tilaan, perimään, sairauksilta suojaavien tekijöiden puutteeseen ja yksilön sosiaaliseen asemaan, vähäiseen tukiverkostoon, asuinpaikkaan, terveydenhoitoprosessiin ja itsemurhavälineiden saatavuuteen. Itsemurhaprosessissa mielenterveyden häiriöt ovat merkittävin riskitekijä, sillä noin 93 %:lla on ollut jokin mielenterveysdiagnoosi itsemurhaa tehdessään. (Lönnqvist ym. 2012, 504–511.) Tämä on hieman ristiriidassa Mieli (2021b) esitykseen, jonka mukaan itsetuhoisilla on tai heille annetaan ”post hoc”, eli itsemurhayrityksen, tai ”post mortem”, eli kuoleman jälkeen, psykiatrinen diagnoosi. Heidän mukaansa diagnoosi ei ole joka ihmisen tappaa, vaan itsemurha katsotaan olevan toimintaa kriisissä, ei siis sairaus. Esimerkiksi masennuksen hoito voi onnistua hyvin, mutta silti ihminen tappaa itsensä.

Perinnölliset tekijät selittävät väestötasolla itsemurhariskistä noin 20–50 % Vaikean masennuksen ja persoonallisuushäiriön elinaikainen itsemurhariski on 5–10 % ja skitsofrenian noin 5 % Lisäksi alkoholi ja huumausaineet liittyvät yli puoleen itsemurhatapauksista. Fyysisiin sairauksiin liittyvä kipu ja toivottomuus ovat myös itsemurhan riskitekijöitä. Asuinpaikan suhteen ruotsinkielinen vähemmistö tekee itsemurhia vähiten, Itä- ja Pohjois-Suomessa eniten. (Lönnqvist ym. 2012, 504–511.)

Sekasin-chatissä itsetuhoisuus yhteydenoton syynä oli vuonna 2019 yhteensä 2859 yhteydenotossa. (Sekasin, 2021a.) Tilastoituja itsemurhia vuonna 2019 tehtiin 746, joista 567 olivat miehiä ja 179 naisia. Ikäryhmissä 10–14 tehtiin 4 itsemurhaa, 15–19 tehtiin 34 itsemurhaa, 20–24 tehtiin 71 itsemurhaa ja 25–29-vuotiaissa 67 itsemurhaa. (Tilastokeskus. 2021.) Tilaston mukaan tytöt tekevät noin 1/3 itsemurhista, mutta oman kokemukseni mukaan tyttöjen osuus itsetuhoisista asiakkaista korostuu Sekasin-chatissä. Myös asiakkaat, jotka katson menettäneeni, ovat olleet tyttöjä (ts. heitä ei ole voinut auttaa).

Keskusteluissa pyritään saamaan asiakas hakemaan itselleen apua, tai tarvittaessa kertomaan yhteystietonsa, jotta Sekasin-tiimi voi kutsua asiakkaalle apua, mutta jos asiakas ei halua apua, sille ei voi mitään. Tällaisia tapauksia minulle tuli useampi ja ne jäivät aluksi vaivaamaan, kun ei voi täysin tietää onko kyse vain huomion hakemisesta vai aidosta tilanteesta. Esimerkiksi viiltelijöistä asiakas, joka vuosi verta ja lopulta suostuttelujeni jälkeen halusi soittaa 112, oli poika. Viiltelijöistä tytöt joko luopuivat ajatuksestaan viillellä itseään tai jos he olivat jo viillelleet ja vuosivat verta, mutta he eivät halunneet soittaa apua. Ehkä he tiesivät selviävänsä tilanteesta, sillä pahimmillaan joillain tytöillä saattoi olla satoja arpia aiemmista viiltelyistä ja viiltelytaipumus oli saattanut kestää koko nuoruusiän.

Itsemurhatilastoihin viitaten, vaikka tytöt sattuivat olemaan kohdallani yliedustettuina, todennäköisyys siihen, että he lopulta toteuttivat aikeensa, on itsemurhatilastojen näkökulmasta pienempi kuin pojilla. Tai sitten keskustelu on auttanut tyttöjä, ja he eivät ole päätyneet toteuttamaan itsemurhaa. Keskeinen huomioni on se, että aidosti itsetuhoinen on poissaolevan oloinen, hyvin päättäväinen ja vastailee jollain tavoin hiljaisesti kysymyksiin.

Sekasin-chatissa keskustelin useamman kerran psykiatrisessa osastohoidossa olevien kanssa, ja he onneksi ovat osastolla turvassa. Esimerkiksi osastohoidossa ollut syömishäiriöinen saattoi kertoa siitä, että on lopettanut juomisen, koska ei halua elää. Hän saattoi pelätä sitä, että kun hän menettää lopulta tajuntansa, hänet taas kerran nesteytetään. Huolestuttavimpia olivat asiakkaat, jotka olivat yrittäneet aiemmin itsemurhaa ja olivat taas yrittämässä itsemurhaa, eivätkä uskoneet osastohoidosta olevan apua, kun siitä ei ollut aiemminkaan ollut mitään apua, tai heidät oli palautettu yön tarkkailun jälkeen takaisin kotiinsa.

Itsemurhat traumatisoivat todella paljon lähipiiriä ja voivat ne traumatisoida myös päivystäjääkin. Yleensä itsemurha ei tapahdu ensiyrittämällä, vaan sitä on yritetty useamman kerran. Mieli (2021b) mukaan arvioidaan, että jokaisen itsemurhan tehneen ja itsemurhaa yrittäneen ympärillä vakavasti traumatisoituu keskimäärin 6–12 ihmistä, eli jos on 746 (kuolemaa) x 30 (yritystä) x 6 (läheistä), luku on jo 134 280 ihmistä/vuosi. Päivystäjän onkin tärkeää käydä tarvittavat purkukeskustelut ja työnohjaukset, jotta keskusteluista syntyneet tunteet eivät traumatisoituisi.

Sosiaalisten tilanteiden pelosta, yksinäisyydestä, ahdistuksesta ja peloista

Sosiaalisten tilanteiden pelko vaikuttaa olevan varsin yleistä monelle asiakkaalle. Tämä vaikuttaisi kytkeytyvän myös yksinäisyyteen, sillä sosiaalisten tilanteiden pelko estää asiakasta kohtaamasta ihmisiä, jolloin tuttavuuksiakaan ei synny. Sosiaalisten tilanteiden pelko kuuluu Davison ym. (Kring, A. M., Johnson, S. L., Davison, G. C. ja Neale, J. M., 2010) mukaan ahdistuneisuushäiriöihin ja ahdistus sellaisenaan on se mitä todella monet asiakkaat raportoivat keskustelun alussa. Mikäli asiakas kertoo olevansa ahdistunut, kysyn missä hänen kehossaan ahdistus tuntuu ja tämän jälkeen pyydän häntä keskittymään tietoiseen hengittämiseen siten, että hän laskee kahdeksaan hengittäessään sisään ja kymmeneen hengittäessään ulos. Tämä metodi vaikuttaa sekä autonomiseen hermostoon että ajatusten siirtoon ahdistavista asioista neutraaleihin ajatuksiin (hengitykseen). Sama metodi toimii paniikkihäiriöön, jota ei välttämättä osata erottaa ahdistuksen tunteesta.

Sosiaalisten tilanteiden pelon suhteen, esimerkiksi kahvikuppineuroosi, joka ilmenee käden vapinana julkisissa tilanteissa, on Lönnqvist, J. (2014) mukaan sosiaalisten tilanteiden pelkoa. Hänen mukaansa yksilö voi alkaa pelkäämään ja välttämään tällaisia sosiaalisia tilanteita nöyryytetyksi tulemisen aiheuttaman pelon vuoksi, minkä myös Ranta ym. (2016) toteaa olevan keskeisin oire. Heidän mukaansa yksilö voi myös alkaa pelätä muiden arvioivan häntä ulospäin näkyvien ahdistuneisuusoireidensa vuoksi. Heidän ja Davison ym. (2010) mukaan sosiaalisten tilanteiden pelko alkaa näkyä nuoruudessa esimerkiksi koulussa, jossa suurin osa Sekasin-chatin asiakkaistakin käy. Keskeistä häiriössä on Lönnqvist, J. (2014) ja Davison ym. (2010) mukaan toistuva sosiaalisten tilanteiden pelkääminen ja välttäminen sekä tilanteiden ylitulkinta liian uhkaavaksi siten, että pelko heikentää yksilön toimintakykyä ja tuottaa yksilölle kärsimystä. Tämän ylitulkinnan rationalisointi voi olla eräs Sekasin-chatissä käytyjen keskusteluiden kohde ja asiakas voi saada keskusteluiden johdosta rohkeutta kohdata pelkonsa.

Sosiaalisten tilanteiden pelosta kärsivät lapset ja nuoret ovat Ranta ym. (2016) mukaan usein yksinäisiä, sosiaalisesti neuvottomia ja ovat usein ikätovereidensa syrjimiä. Erityisesti syrjiminen vaikuttaa olevan sitä mitä useat asiakkaat kertovat kohdanneensa, mutta onko näkemys objektiivinen vai ei on mahdotonta tietää. Keskusteluissa voi kuitenkin pyrkiä luomaan tietoisuutta siitä millaista ryhmädynamiikka on ja millaiset tekijät siihen vaikuttavat ja tällä tavoin normalisoida tilannetta.

Sosiaalisesta pelosta kärsivistä vain vähemmistö hakee apua Isometsä, E. (2014) mukaan terveydenhuollosta, sillä esimerkiksi lääkärin auktoriteettiasema voi tuottaa yksilölle häpeää. Tämä tulee yllättävän usein esille asiakkaiden kanssa, sillä monet pelkäävät psykiatrisen diagnoosin aiheuttavan heille jotain haittaa, tai asiakkaat pelkäävät leimautuvansa ”hulluksi”. Mikäli asiakkaalla ei ole aiempaa hoitokontaktia ja mielenterveyden diagnoosia, olen pyrkinyt rohkaisemaan asiakasta hakeutumaan esimerkiksi Mieli Ry kriisiterapeutin luokse keskustelemaan ongelmistaan, tai hakeutua Punaisen Ristin terveyspisteeseen. Monella voi kuitenkin olla ennestään mielenterveyden diagnoosi, sillä Isometsä, E. (2014) mukaan sosiaalinen pelko tulee usein esille muiden mielenterveyden häiriöiden yhteydessä, sillä noin 70–80 % omaa myös jonkin muun häiriön kuin sosiaalisten tilanteiden pelkohäiriön. Mikäli asiakkaalla on ennestään hoitokontakti, Mieli ry eivät ota sellaisia ihmisiä vastaan, sillä yhdistykset eivät saa kilpailla terveydenhoitojärjestelmien kanssa. Terapian näkökulmasta pitäisi olla matalan kynnyksen anonyymi palvelu, jossa ei tarvita tai edes pyritä virallisiin diagnooseihin. Asiakkaalle voi toisinaan riittää myös pelkästään Mielenterveystalon omahoito-ohjelmaan annettu linkki (Mielenterveystalo, 2021).

Pelkoon liittyen, erityisesti neurobiologisesta näkökulmasta Davison ym. (2010) ja Isometsä, E. (2014) mukaan pelkoehdollistumisessa aktivoituu aivojen pelkokeskus, jossa keskeisin rakenne on mantelitumake ja sen yliaktiivisuus. Persoonallisuuteen liittyvistä tekijöistä neuroottisuuteen taipuvaisilla on Davison ym. (2010) mukaan kaksinkertainen riski sairastua sosiaalisten tilanteiden pelkohäiriöön. Sosiaalisessa ahdistuksessa on Wahlström, J. (2014) mukaan kyse liiallisesta mentalisaatiosta, jossa yksilöllä on taipumus pohtia liikaa miltä oma toiminta näyttää toisten mielissä ja miten oma toiminta vaikuttaa toisiin. Tätä käsitystä vahvistaa myös Davison ym. (2010) tuodessaan esille yksilöiden taipumuksen liialliseen keskittymiseen oman sisäisen toiminnan analysointiin. Heidän mukaansa tyypillisiä suojakeinoja sosiaalisissa kohtaamistilanteissa ovat silmiin katsomattomuus, keskusteluluista ja ihmisryhmistä vetäytyminen. Mikäli asiakas kuvailee edellä mainittuja defenssejä, voi hänelle mielestäni vinkata Mielenterveystalon (2021) oppaista, joista voi olla hänelle hyötyä.

Asiakastilanteen eettinen pohdinta

Jokainen asiakastilanne voi olla hyvin erilainen, mutta aika usein kohdalleni sattui myös vanhoja asiakkaita, vaikka todennäköisyys uudelleenkohtaamiselle pitäisi olla hyvin pieni. Tähän saattoi vaikuttaa päivystyksen ajankohta ja mahdollisesti jokin tietotekninen syy. Esimerkin vuoksi käyn läpi yhden mieleeni jääneistä keskusteluista ja pohdin sitä eettisyyden näkökulmasta. Olen jättänyt tarkoituksella pois yksilöä identifioivat seikat.

  • Minä: ”Hei, kiva kun tulit juttelemaan, meillä on noin 45 minuuttia aikaa. Mitä sinulle kuuluu?”

  • Asiakas: ”Huonoa kuuluu.”

  • Minä: ”Voi kun ikävää että kuuluu huonoa. Voisitko kertoa lisää mikä pahaa oloa voisi aiheuttaa?”

  • Asiakas: ”Kaikki on ihan mustaa. Minä en jaksa elää. Olen täysin paska ihminen”.

  • Minä: ”Tuo kuulostaa todella raskaalta. Onko sinulla itsetuhoisia ajatuksia?”

  • Asiakas: ”Yritin itsaria neljä viikkoa sitten mutta en onnistunut. On ajatuksia.”

  • Minä: ”Sinulla on siis ajatuksia yrittää uudelleen tappaa itsesi? Onko sinulla suunnitelmia tai ajankohta, milloin aiot tappaa itsesi?”

  • Asiakas: ”On kyllä. Minua ei ole enää huomenna.”

  • Tässä vaiheessa konsultoin Sekasin-chatin taustatiimiä ja pyysin heitä neuvomaan ja seuraamaan keskustelua.

  • Minä: ”Tuo mitä kerrot tuntuu tosi pahalta. Miltä sinusta tuntuisi, jos soittaisit mieluummin 112? Meillä kaikilla on oikeus terveyteen ja sitä varten meillä on terveydenhuolto, joka pitää sinusta huolen.”

  • Asiakas: ”Ei siitä mitään hyötyä ole. Tiedän mitä se on… olen itse töissä sairaanhoidossa. Enkä halua, että epäonnistun taas ja minun työkaverini alkavat taas ilkkua minulle.”

  • Minä: ”Sinä siis olet sairaanhoitaja? Olisiko mahdollista hakea apua muulta paikkakunnalta?”

  • Asiakas: ”Ei. Ei. Minulla on maailman paras hoito, upea psykologi, mahtava psykiatri ja olen saanut todella hyvää hoitoa, mutta tämä minun elämäni ei tästä parane.”

  • Minä: ”Tuo mitä kerrot ahdistaa minua todella paljon ja tuntuu tosi tosi pahalta kuulla päätöksestäsi tappaa itsesi vain siksi, että et usko sairaanhoidon kykenevän sinua auttamaan. Onko sulla aloitettu joku uusi lääkitys, mikä voisi selittää sinun tämän hetkistä tilaa?”

  • Asiakas: ”Anteeksi, ei minun pitänyt sinulle tuoda pahaa oloa. Minulle on kokeiltu vaikka mitä lääkkeitä, mutta eivät ne auta.”

  • Minä: ”Todella ikävää kuulla ettei lääkkeet auta. Oletko kokeillut muut hoidot, kuten sähköhoito ja muut vastaavat?”

  • Asiakas: ”En ole kokeillut, enkä aio kokeilla. Minä en muuta enää mieltäni, minulla on nyt kaikki valmiina enkä oikein tiedä miksi tänne tulin.”

  • Minä: ”Onko jotain mitä minä voisin tehdä sinua auttaaksesi?”

  • Asiakas: ”Ei ole.”

Normaalisti Sekasin-chatissa kirjoitetaan noin yksi kommentti per minuutti, mutta itsetuhoisten kohdalla vaikuttaisi olevan niin, että he vastailevat hitaasti, esimerkiksi jos ranteet on vedetty auki, voi vastauksia tulla kerran viiteen minuuttiin ja hyvin lyhyesti. Tässä tapauksessa asiakas oli hyvin selväjärkinen, mutta itsetuhon suhteen erittäin päättäväinen. Sekasin-chatin tiimi antoi ohjeeksi lopettaa keskustelun, sillä asiakas ”ui niin syvissä vesissä, ettei häntä voi auttaa”.

Asiakasesimerkistä tulee selvästi esille eettinen ristiriita sen suhteen pitääkö asiakkaan toivetta itsensä tappamisesta kunnioittaa, sillä asiakas oli täysi-ikäinen, vai pitäisikö pyrkiä selvittämään jotain muuta kautta missä asiakas asuu ja pyrkiä saamaan apua paikalle. Tunnetasolla tällainen tilanne on todella haastava etenkin ensimmäisillä kerroilla.

Kirjallisuuslähteissä ei varsinaisesti käsitellä sitä miten tällaisissa tilanteissa tulisi eettisten periaatteiden mukaisesti käyttäytyä. Suhtautuminen itsemurhiin pohjautuu moraalikäsityksiin ja on tavallaan samanlaisen diskurssin kohde kuin avustettu kuolinapu, eli eutanasia. Talentia (2021) eettisten toimintaperiaatteiden näkökulmasta ihmisarvot ja ihmisoikeudet korostavat oikeutta elämään, mutta oikeutta kuolla ei tuoda esille. Itsetuhoisten kohdalla voisi ajatella itsemääräämisoikeuden olevan keskeisin määrittävä tekijä, mutta Talentia (2021) mukaan siihenkin voidaan puuttua, jos yksilöllä ei olisi kykyä tehdä elämäänsä liittyviä valintoja ja ratkaisuja, kuten vaikeasti kehitysvammaisten kohdalla voi olla.

Punnittaessa itsemääräämisoikeutta ja kykyä tehdä elämäänsä liittyviä valintoja, pitää asiaa tarkastella tässä tapauksessa mielenterveyden kannalta. WHO (2018) mukaan ”mielenterveys on hyvinvoinnin tila, jossa yksilö voi toteuttaa omia kykyjänsä, hän selviytyy elämänsä normaaleista haasteista, hän voi työskennellä tuottavasti ja pystyy antamaan oman panoksensa yhteisölleen. Heidän mukaansa mielenterveys on olennaista kollektiiviselle ja yksilölliselle kyvyillemme ihmisinä ajatella, elättää, olla vuorovaikutuksessa toistemme kanssa, ansaita elantomme ja nauttiaksemme elämästä.” Tällä määritelmällä edellä kuvatulla asiakkaalla on ongelmana selvitä elämänsä haasteista, mutta muutoin hän olisi mielenterveydeltään terve, jolloin hänen järjellistä päätöstään tappaa itsensä pitäisi kunnioittaa.

Vaikka asiakkaan olisi saanut jollain keinolla suostuteltua hoitoon, olisi hänellä silti Lääkäriliitto (2021) mukaan oikeus kieltäytyä hänelle suunnitelluista ja aloitetuista hoidoista. Duodecim (2018) mukaan asiakas olisi voitu lähettää tarkkailulähetteellä sairaalaan, mutta hän olisi voinut silti kieltäytyä hoidosta, etenkin, jos häntä ei voida laskea mielisairaaksi. Duodecim (2018) mukaan alaikäisten kohdalla tahdosta riippumaton hoito voidaan aloittaa myös ei-psykoottisista vakavista mielenterveyden häiriöistä johtuen, joita ovat mm. vaikea-asteinen itsetuhoisuus, vakava-asteinen laihuushäiriö tai vakava-asteiseen mielenterveyden häiriöön liittyvä itsetuhoinen päihteiden käyttö. Tämä on myös keskeisin ero suhtautumisessa aikuisten ja nuorten itsetuhoon Sekasin-chatissä. Kriisipuhelimessa, jonka ydintarkoitus on itsemurhien ehkäisy, voisi kyseeseen tulla yhteydenotto poliisiin, joka voisi ehkä selvittää mistä puhelu tuli. Eettisyyden näkökulmasta aikuisen kohdalla on päädyttävä kuitenkin siihen, että on oikein kunnioittaa asiakkaan tahtoa tappaa itsensä, vaikka se voikin tuntua päivystäjästä ahdistavalta ja väärältä.

Oman jaksamisen, purkukeskusteluiden ja työnohjauksen tärkeydestä

Ennen Sekasin-chattiin päivystäjäksi hakeutumistani kävimme keskusteluita tehtävän soveltuvuudesta minulle. Keskustelut edesauttoivat minua kertomaan taustoistani hyvin avoimesti. Tästä syntyi kokemus siitä, että minua kuunnellaan ja minuun voidaan luottaa. Soveltuvuuden lisäksi edellytykset työhyvinvointiin olivat siis heti alusta saakka olemassa.

Työhyvinvoinnista

Työhyvinvointi tarkoittaa Työterveyslaitos (2021) mukaan turvallista, terveellistä, mielekästä, palkitsevaa, tuottavaa ja omaa elämänhallintaa tukevaa työtä, jota ammattitaitoiset työntekijät ja työyhteisöt tekevät hyvin johdetussa organisaatiossa. Heidän mukaansa hyvinvoivan työyhteisön tunnusmerkkejä ovat avoimuus ja luottamus, innostus ja kannustaminen, yhteen hiileen puhaltaminen, myönteisen palautteen antaminen, työmäärän aisoissa pitäminen, uskallus puhua vaikeistakin ongelmista ja kyky säilyttää toimintakyky muutostilanteissa. Lisäksi heidän mukaansa hyvinvoiva työntekijä on motivoitunut ja vastuuntuntoinen, hyödyntää vahvuuksiaan ja osaamistaan, tuntee työn tavoitteet, saa palautetta työstään, kokee itsensä tarpeelliseksi, kokee työssään itsenäisyyttä, yhteenkuuluvuutta ja työn imua.

Päivystäjän työn mielekkyys on tavallaan itsestäänselvyys kriisipuhelimessa ja Sekasin-chatissä, sillä jos työ ei olisi mielekästä ja motivoivaa, ei siihen jaksaisi panostaa. Mielekkyyden ja motivaation merkitystä lisää vapaaehtoisuus ja palkattomuus. Työn palkitsevuus tulee pääasiassa asiakkaiden positiivisista palautteista, kuten ”kiitos kun sain jutella kanssasi, oloni on nyt paljon parempi ja en aio satuttaa enää itseäni.”

Työn imusta ja tuottavuudesta

Päivystäjän työn tuottavuuden suhteen etenkin Sekasin-chatissa on sellainen olo, että koskaan ei kerkeä tekemään tarpeeksi, kun jonot vaikuttavat vain kasvavan. Kriisipuhelimessa jonoa ei näe, mutta sielläkin on ohjeena käydä mieluummin vain muutama laadukas keskustelu, kuin useita laaduttomia ja lyhyitä keskusteluita. Laadulla on merkitystä myös työn imuun.

Työn imu, ”engagement”, voidaan määritellä Mäkikangas, A. (2005) mukaan useammalla eri tavalla. Sillä voidaan hänen mukaansa tarkoittaa esimerkiksi työuupumuksen vastakohtaa, joka koostuu päivystäjän energisyydestä, sitoutuneisuudesta ja pystyvyyden tunteista tai esimerkiksi päivystäjän tunne- ja motivaatiotekijöihin liittyvistä tarmokkuudesta (”vigor”), omistautumisesta (”dedication”) ja työhön uppoutumisesta (”absorption”).

Sekä Sekasin-chatissä että kriisipuhelimessa päivystäjä joutuu myötäelämään asiakkaan elämäntilannetta. Elämäntilanteeseen keskittyminen edellyttää täydellistä irrottautumista muista häiritsevistä ajatuksista kuin mitä asiakas tuo esille. Päivystäjältä edellytetään tunteiden reflektoimista empatianäkökulmasta ja kykyä johdatella asiakkaan ajatusprosesseja siihen suuntaan, että asiakas saa apua pahaan oloonsa ja mahdollisesti voimaantuu keskustelun johdosta. Useimmiten tähän riittää pelkkä läsnä oleva empaattinen ja tunteita normalisoiva keskustelu, mutta aika usein asiakkaan olon helpottamiseksi pitää antaa joitain konkreettisia neuvoja, kuten hengitykseen keskittyminen ahdistus- tai paniikkikohtauksessa, tai hänet pitää ohjata muihin palveluihin. Valittu metodi riippuu siitä, onko tarkoitus käyttää ratkaisulähtöistä lähtökohtaa vai positiivisen psykologian lähtökohtaa. Lähtökohdat voivat vaihdella saman keskustelun aikana useita kertoja, sillä keskustelut voivat kehittyä yllättäviin suuntiin.

Vaikka keskustelut voivat olla kuormittavia, voivat ne kuitenkin tuottaa päivystäjälle niin positiivisia tunteita, että ne saattavat johtaa työn imua sivuavaan flow-tilaan, joka Hertel, G. ja Wittchen, M. (2008) mukaan tarkoittaa sitä tilaa, jossa päivystäjä on sitoutunut (”engaged”) ja motivoitunut tehtävästään silloin, jos annetut tavoitteet koetaan reiluiksi ja päivystäjä näkee mahdollisuuden onnistua niissä, eli kyse on enemmän lyhytkestoisesta tilasta, kuin työn imussa, joka on pysyväisluontoisempaa. Työn imussa voi kuitenkin olla sairastuttavia tekijöitä, sillä Mäkikangas, A. (2005) mukaan voimakas työn imun kokemus voi johtaa voimakkaaseen työsitoutuneisuuteen, joka on monissa tutkimuksissa yhdistetty terveyden kannalta haitallisiin tekijöihin ja työn imuun liittyvä osatekijä tarmokkuus voi kuitenkin lopulta ilmentää sekä työuupumusta että työn imua yhtä aikaa.

Työn imun määritelmän näkökulmasta myös Mauno, S. (2005) pitää tutkimustensa perusteella työn imua stressiteorian näkökulmasta työuupumuksen vastakohtana, mutta kuitenkin siten, että kyse on työn epävarmuuden seurauksesta, eli koettu työn epävarmuus vaikuttaa työn imuun. Hänen mukaansa esimerkiksi pysyvässä työsuhteessa koettu työn epävarmuus voi johtaa heikompaan työn imuun kuin määräaikaisessa työsuhteessa olevien työn epävarmuus, joskin päätelmää on voinut sekoittaa se, että määräaikaisissa työsuhteissa itsensä asettamista negatiiviseen valoon vältetään, esimerkiksi sairaaksi ei ilmoittauduta niin helposti. Lisäksi aiheeseen liittyvät tutkimukset ovat olleet poikkileikkaustutkimuksia, jolloin Mäkikangas, A (2005) ja Mauno, S. (2005) mukaan pitkittäistutkimusten puuttuessa työn imun pysyvyyttä ei voida tietää, eivätkä määritelmät ja mittarit ole vielä muutenkaan täysin vakiintuneet.

Sekasin-chat ja kriisipuhelin toimivat vapaaehtoisista lähtökohdista, jolloin Mauno, S. (2005) näkökulma työn imusta ei tule suoraan kyseeseen, mutta ehkä joku päivystäjä voi ajatella vapaaehtoisen päivystyksen olevan osa jotain pakollista näyttöä toiseen tehtävään. Sekä Sekasin-chatissä että kriisipuhelimessa ajautuu siis helposti flow-tilaan, jolloin päivystäjä kokee saavansa keskusteluista niin paljon itselleen, ettei malta pitää taukoja ja haluaa jatkaa ja suorittaa lisää. Tähän liittyy myös tunne siitä, että pitää saada purkaa jonoja ja auttaa mahdollisimman montaa ihmistä. Haittapuolena on stressaantuminen, energiatasojen loppuminen, jolloin itsensä ohjaamisen ja omien tunteiden tietämys korostuu.

Stressistä

Elämäntapahtuma, joka aiheuttaa pelkoa, tunnetta tapahtuman kontrolloimattomuudesta, ennustamattomuutta ja yksilön sisäisen maailman konfliktit, kuten ratkaisemattomat tiedostetut tai tiedostamattomat ongelmat, voivat aktivoida stressireaktion. Vakavimpia stressin aiheuttajia ovat traumaattiset tapahtumat, kuten puolison tai läheisen kuolema, avioero, tapaturmat, luonnonmullistukset, onnettomuudet, hyväksikäyttö ja sodat. Myös sosiaaliset paineet, kuten kilpailu muita ihmisiä vastaan samaan aikaan kun heidän kanssaan tulisi tehdä yhteistyötä, voivat lisätä stressiä. Stressi heikentää pahimmillaan älyllistä kapasiteettia ja vaikeissa tapauksissa päivystäjälle voi kehittyä post-traumaattinen stressi, PTSD, jonka johdosta päivystäjältä voi puuttua mm. tunnereaktiot. Päivystäjät voivat menettää mielenkiintonsa aikaisemmin heille mielihyvää tuoneisiin aktiviteetteihin ja toisiin ihmisiin kuten sukulaiset tai ystävät. (Smith, E., Nolen-Hoeksema, S., Fredrickson, L. ja Loftus, G. 2002, 494–502.)

Keskusteluissa reflektoidaan asiakkaiden tunteita ja heidän kertomansa voivat tuoda päivystäjän mieleen aiempia stressaavia olosuhteita, jotka voivat laukaista stressireaktion ja siitä johtuvan käytöksen. Esimerkiksi päivystäjän läheisen aiemmin tekemään itsemurhaan liittyvät tunteet voivat tulla esille kohdatessa itsetuhoinen asiakas, jolloin päivystäjä ei välttämättä pysty toimimaan rationaalisesti, sillä stressi vähentää kognitiivista kapasiteettia, eli tunteet peittoavat älyn.

Stressissä kehossa aktivoituu ”taistele tai pakene”- reaktiosarja. Reaktio saa alkunsa aivojen hypotalamuksesta, joka signaloi päälle hermostollisia- ja umpieritystoimintoja kehon valmistelemiseksi taisteluun tai pakenemiseen. Hypotalamus aktivoi sympaattista hermostoa ja hiljentää parasympaattista hermostoa, jotka ohjaavat myös umpierityselimiä. Sympaattisen hermoston aktivointi nopeuttaa esimerkiksi sydämen sykettä, lisää pakenemiseen tarvittavaa energiaa eli verensokerin (glukoosin) tuottoa ja stressihormoneiden määrää sekä laajentaa pupilleja. Pakenemisen kannalta toissijaiset toiminnot, kuten ruoansulatus ja syljen tuotto hidastuvat. Adrenaliini laajentaa luurankolihasten verisuona ja supistaa suoliston verisuonistoa. Keho valmistautuu ennakolta verenvuotoon lisäämällä endorfiinin, happea kuljettavien punasolujen ja tulehdusta estävien valkosolujen määrää. Stressi voi johtaa myös elimellisiin vaurioihin. Krooninen stressi voi johtaa fyysisiin sairauksiin, kuten mahahaavaan, hypertensioon ja sydänsairauksiin. Stressi voi myös heikentää immuunipuolustusta. (Smith ym. 2002, 502–505.)

Lähdeluettelo:

Osaan 1:

Osaan 2: